1. Viimeaikoina on uutisoitu siitä, että asunnonostajien, erityisesti ensiasunnonostajien, asema saattaa hankaloitua, kun jatkossa voidaan edellyttää 20 % omavastuu- tai ns. säästöosuutta asuntoa ostettaessa.
2. Kysymys on siitä, että Finanssivalvonta (”FIVA”) voisi jatkossa sitovasti asettaa enimmäisluototussuhteen asunto- ja kiinteistövakuudellisten luottojen osalta tiukimmillaan 80 %:iin vakuuden arvosta. Enimmäisluototussuhteella tarkoitetaan lainan osuutta rahoitettavan asunnon tai muun kiinteistön markkinahinnasta (ostohetkellä ostohinnasta) eli lainan vakuusasemaa ilman mahdollisia takauksia tai suojauksia. Nykyisen lainsäädännön puitteissa FIVA:lla ei ole valtuuksia antaa pankeille enimmäisluototussuhdetta koskevia sitovia määräyksiä. Tullakseen osaksi arkielämää, tällainen muutos edellyttäisi ymmärtääkseni lainmuutosta ja sen jälkeen vielä FIVA:n määräystä.
3. Pohdin näitä tietoiskuja seuratessani, että jälleen kerran on käsillä tilanne, jossa luullaan voida regulaatioteitse tehokkaasti hallita asunto- ja rahoitusmarkkinoiden ns. ylikuumentumisen riskiä. Esitetty toimintatapa voi olla lyhyellä tähtäimellä tehokas tavoitteen kannalta, mutta kokonaisvaikutukset huomioituna pitkällä tähtäimellä epätarkoituksenmukainen ja huonoksi osoittautuva interventio markkinatalouteen.
4. Mielestäni tehokkaat markkinat yhdessä nykyisen lainsäädännön ja soft law -regulaation kanssa huolehtivat riittävällä tavalla siitä, että epäterveet ilmiöt karsiutuvat pois luonnostaan. Tämä on toki liberaalinen kanta. Sääntely on omiaan vain kehittämään keinoja keinotekoisten rajoitusten kiertämiseksi. Kuulin eräältä kohtalaisen korkealla organisaatiossa olevalta pankkiirilta, että käytännön testi oli osoittanut Tampereen Hämeenkadun konttoreista olleen saatavissa kymmeniä tuhansia euroja kulutusluottoja, kun kaikissa kadun konttoreissa oli käyty yhden päivän aikana lainatiedusteluissa. Pankkisalaisuuden piirissä kun toimitaan niin 20 %:n osuuden haaliminen kasaan erilaisilla järjestelyillä ei ole temppu eikä mikään. Vielä typerämmäksi asian tekee se, että muuta vakuutta, esimerkiksi arvo-osuustilin panttausta, ei otettaisi huomioon enimmäisluototussuhdetta sovellettaessa.
4A. Finanssimarkkinoiden makrotaloudellisten vaikutusten sääntelyä ja valvontaa pohtineen työryhmän muistiossa (s. 57) on erikseen todettu, että enimmäisluototussuhdetta koskeva rajoitus ei ilman lisäsääntelyä sinänsä estä samalle asiakkaalle annettavan luoton jakamista rajoitusten alaiseen vakuudelliseen luotonantoon ja sääntelyn ulkopuolelle jäävään vakuudettomaan luotonantoon, etenkään jos vakuudel- linen ja vakuudeton luotto otetaan eri luottolaitoksesta.
4B. Perusteluna, ettei tätä mahdollisuutta ole pidetty merkittävänä, on muistiossa mainittu vakuudettomien luottojen hinnoitteluperiaatteet ja muu niiden myöntämisessä yleisesti noudatettu käytäntö.
4C. Perustelu on laajudeltaan ja sisällöltään puutteellinen ja logiikan vastainen. Jos asunnon osto jää kymmenestä tuhannesta eurosta kiinni, ei normaalikuluttajaa juurikaan lyhytaikaisen vakuudettoman luoton korkeat kustannukset hetkauta. Toisaalta, jos henkilöllä on muuta panttauskelpoista varallisuutta, ei mikään estä hakemasta vähän matalampikorkoista luottoa tuon omavastuuosuuden kattamiseksi, kun kerran vakuutta ei voi suoraan laittaa asuntolainaan. Absurdia.
5. Ei ole myöskään poissuljettua, että tällaiset toimenpiteet laskisivat juuri sen hintaluokan asuntojen hintoja, joita on matalien korkojen ja marginaalien aikana luototettu 95 – 100 %:n omarahoitusosuuksilla. On huomioitava, että juuri tämä asuntovarallisuuden massa on se, mihin ensiasunnonostajien kiinnostus yleensä kohdistuu. Tämä voisi pahimmillaan johtaa lainsäätäjän aiheuttamaan itseään ruokkivaan epäterveeseen ilmiöön, missä asuntovarallisuuden vakuusarvot tippuisivat huomattavasti, ja siitä aiheutuva epävarmuus puolestaan vaikuttaisi edelleen hinnanmuodostukseen.
6. Tässä on nyt kysymys samasta asiasta kuin pikavippeihin kohdistuvasta sääntelystä. Regulaatiolla voidaan mielestäni lähinnä hoitaa tiettyjen yksilöiden oireita, mutta ei näiden sairautta (vertauskuvallisesti). Sääntelyn lisäämisen asemesta tulisi resursseja allokoida erityisesti yleisen taloustietämyksen lisäämiseen, jotta vanhakantaisista ja taloudellisesti kestämättömistä asenteisiin perustuvista ilmiöistä päästäisiin pikku hiljaa eroon. Tämä on se sairaus, jota pitäisi hoitaa. Näitä ilmiöitä ovat muiden ohella:
a) suomalaiset pitävät rahojaan talletustileillä, joiden korko on lähellä nollaa, mistä syystä kokonaisvarallisuus vähentyy inflaation myötä – eikä talletus ole edes riskitön.,
b) suomalaisten varallisuudesta ylivoimaisesti suurin osa on kiinni kiinteässä omaisuudessa tai osakkeissa, jotka oikeuttavat hallitsemaan asunto-osakeyhtiön omistamaa huoneistoa, ja
c) se pieni osa, joka suomalaisista hajauttaa sijoituksiaan ylipäätään asuntovarallisuuden ja pankkitalletusten ulkopuolelle, pitää kuitenkin merkittävää osaa varallisuudestaan Suomessa, vaikka tällainen marginaalimarkkinan osuus sijoitusmassasta pitäisi pitää varsin pienenä. Pahinta on mielestäni se, että jopa suuret pankit suosittelevat jatkuvasti, että n. 20 – 25 prosenttiosuus osakesalkusta tulisi pitää suomalaisten yhtiöiden osakkeissa. Varsinaisia suosituksia.